Tila & ihme

Sisustussuunnittelija Tampere Pirkanmaa

Hurmaava harmaa

Ruissalon iloinen ja energinen pariskunta Nokialta oli yhteydessä Miian ja heti ensimmäisillä lauseilla ajatuksemme kohtasivat ja sovittiin tapaaminen Tila & ihmeeseen. Tapaamisessa minulta toivottiin heidän hankkimaan omakotitaloon harmonista tunnelmaa, mikä huokuisi laatua ja ylellisyyttä. Talossa oli edellisen asukkaan toimesta muutamia suunnittelua haastavia elementtejä esim. massiivinen takka, mikä ei miellyttänyt asiakkaan silmää värin eikä muotonsa puolesta, joten takka muotoiltiin ja pinnoitettiin uudestaan. Tummat portaat yläkertaan, sekä valkoinen moderni keittiö päätettiin säilyttää, mutta niin että ne sopisivat uuteen sisustukseen. Seinäpinnat haluttiin maalata valkoiseksi, mutta sisustussuunnitelmassa esitin muutamiin tiloihin ylellistä tapettia sekä kitin sävyä joihinkin kohtiin seinäpintoja. Tapeteilla ja maalilla loin tiloihin persoonallisuutta, lämminhenkisyyttä ja ylellistä ilmettä. Kalusteiden linjan pidin pääasiassa valkoisena ja suosin muuten vaaleita sävyjä, näin sain säilymään ilmeen raikkaana. Lisäksi sisustussuunnitelmassa huomioin asiakkaan aikaisemmasta kodista mukana tulevat huonekalut esim. TV-huoneen takaseinää koristava perintösenkki ja yläkerran aulaan sijoittuva isokokoinen sohva.

Sisustussuunnitelman edetessä asiakas toivoi, että tilaisin kalusteet heille suoraan kotiin ja näin myös toimittiin.

Tätä kohdetta oli kaikin puolin upea ja helppo toteuttaa, koska asiakkaalla oli hyvin selkeä näkemys ja toive siitä minkälainen lopputuloksen tulisi olla. Yhteinen sävel ja suuntaviivat olivat molemmille selkeitä, mutta mukava oli kuitenkin haastaa heitä sisustamisessa ja rohkaista joihinkin heille ehkä rohkeisiin valintoihin esim. olohuoneen tapetti-, sekä tekstiili- ja valaisinvalintoihin. Asiakas totesikin jälkikäteen, että hienoa kun valittiin juuri se tapetti olohuoneeseen, vaikka korkean tilan vuoksi asennuksessa hieman haasteita olikin.

Onnistunut lopputulos on paras kiitos sisustussuunnittelijalle ja on ilo nähdä onni asiakkaan silmissä ja kuinka Ruissalon perhe otti uuden kotinsa omakseen sisustussuunnitelmani myötä.