Tila & ihme

Sisustussuunnittelija Tampere Pirkanmaa

Joulukoti

Kangasalalainen Niemisen perheen äiti Liisa Nieminen soitti Tila & ihmeeseen, kertoi tulevasta remontista ja näin alkoi Miian ja Niemisen perheen välinen yhteistyö. Miia sopi tapaamisen asiakkaan kanssa, heidän silloiseen kotiinsa. Perheellä oli kaunis ja hyvin toimiva koti, mutta he olivat kuitenkin päättäneet hankkia Risto Niemisen vanhempien vuonna 1966 rakennetun omakotitalon, aivan nykyisen talon naapurista. Tarkoitus oli remontoida talo täysin, koska kaikki uudessa kodissa oli pääosin alkuperäisessä kunnossa. Remontin laajuus ja haasteellisuus hieman hirvitti pariskuntaa, vaikka he olivatkin toteuttaneet aikaisemmin rakennus- ja remontti projekteja kodeissaan. He halusivat Miian mukaan projektiin koska remontista ei selvitty pelkällä pintamateriaalien vaihdolla.

 Kävin asiakkaani kanssa läpi pohjakuvan ja kartoitin heidän tarpeensa tiloista. Väistämättä edessä oli muutamien seinien siirto, yhden uuden wc-tilan rakentaminen ja lisäksi uusia oviaukkoja avattiin. Kodin remontissa räjäytettiin sisätilat käytännössä alkutekijöihinsä.

 Perhe sisusti itse kodin wc:t, kodinhoitohuoneen ja pukeutumishuoneen. Keittiön he suunnittelivat yhdessä keittiösuunnittelijan kanssa. Muissa pintamateriaaleissa, kalustamisessa, tekstiilivalinnoissa ja valaisin hankinnoissa Miia oli apuna ja laati sisustussuunnitelman mukaillen perheen toiveita. Sisustussuunnitelmassa huomioin myös vanhasta kodista mukana siirtyvät huonekalut, mitkä sijoitin uuteen kotiin ja laitoin ne sopimaan uusiin pinta- ja kalusteratkaisuihin. Pintamateriaaleilta toivottiin valoisuutta ja valitsinkin olohuoneeseen kauniisti valoa heijastavan, hieman hohtavan, vaalean kuviotapetin. Samaa kuviota toistava tapetti löytyy myös Riston työhuoneesta, mutta eri sävyssä. Risto tosin joutui hieman puntaroimaan enemmän tapettia, sillä aluksi se tuntui hänestä liian tummalta. Lopputulos on ollut hänen mielestään kuitenkin enemmän kuin hyvä. Oma ajatukseni oli valinnassa se, että muuten vaaleaan ilmeeseen tuodaan hieman kontrastia ja sopiihan tumma pinta Riston toivomaan ”sikarihuone” tunnelmaan varsin mukavasti.

 Nautin suunnattomasti yhteistyöstämme, sillä oli ihana nähdä kuinka Liisa ja Risto tekivät yhdessä päätöksiä ja antoivat tilaa kummankin omille toiveille. Näki selvästi, että perhe arvostaa omaa kotia ja kodista halutaan tehdä perheen oma turvasatama.

 Koti valmistui hieman ennen joulua ja jouluihmisenä Liisa oli kovin iloinen, kun koti kuvattiin jouluteemalla.  Itsestäni kyllä tuntuu, että joulu on tässä kodissa aina, sillä asukkaat ovat niin lämminhenkisiä ja selkeästi onnellinen pariskunta.